Ympäristö

 

Saariston luonto on sanoinkuvaamattoman kaunis mutta myös herkkä ja haavoittuva. Olemmekin Strömsössä investoineet voimakkaasti luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin parhaaksi.

 

Jätehuolto ja lajittelu
Strömsössä jätehuolto on järjestetty keskitetysti. Saarella on jätteiden maan alla sijaitsevia keräysastioita,  joihin asukkaat lajittelevat talousjätteensä ja ne kuljetetaan keskitetysti pois saarelta. Tällähetkellä keräämme sekajätteen lisäksi paperin, kartongin, energiajätteen, lasin ja metallin omiin lajittelusäiliöihin. Saarella on sesonkiaikana myös kotitalouksien ongelmajätteen keräyspiste. Selvitämme myös biojätteen keskitettyä talteenottoa.

 

Viemäriverkosto
Olemme rakentaneet Strömsöhön Suomen saaristossa ainutlaatuisen koko saaren kattavan vesi- ja viemäriverkoston. Jokaisen Strömsössä myynnissä olevan tontin takarajalla on liittymä vesi ja viemäriverkkoon sekä sähköverkkoon. Kiinteistöjen jätevedet johdetaan siten keskitetysti uusinta teknologiaa olevaan biologiseen puhdistamoon, jonka puhdistustehokkuus ylittää kaikki normistot. Luonnollisesti myös kaikki Villa-alueet kuuluvat vesi- ja viemäriverkoston piiriin.

 

Vesiverkosto
Strömsön saaren kaikkien tonttien takarajalla on liittymä myös saaren vesijohtoverkostoon. Vesi tuotetaan nykyaikaista ja erittäin tehokasta käänteisosmoosi tekniikkaa hyödyntäen suoraan merivedestä, joten saaren pohjavesivarantoja ei kuluteta. Lisätietoja Strömsön vesi- ja viemärijärjestelmästä löytyy myös oheisesta artikkelista. http://www.stromso.fi/docs/Saaristouutiset-lehti_062009.pdf

 

Moottoriajoneuvot
Osana ympäristön hyvinvointiin tähtäävää ajattelua, olemme kieltäneet moottoriajoneuvojen käytön saaren tieverkostolla. Strömsössä liikutaan siis jalan tai pyöräillen, poikkeuksena sähkökäyttöiset golf autot. Tämä rajoittaa myös huomattavasti saarella olevaa melua ja lisää sitä kautta kaikkien saarelaisten viihtyvyyttä. Myös lasten ja lenkkeilijöiden on turvallista liikkua saaren loistavalla noin 15 km pitkällä tiestöllä, kun vastaan ei tule mutkan takaa naapuria mönkkärillä tuhatta ja sataa.

 

Venenopeudet
Strömsön asuttujen rantojen välittömässä läheisyydessä on venenopeudet yhteisellä sopimuksella rajoitettu maltillisiksi, joten asukkaiden rantarauhaa ja laiturien kiinnityksiä ei häiritä liiallisilla nopeuksilla rantojen lähellä.